Skip to content

Tanssilla kaamosta kaatamassa

Kaamoksen verhoama Sodankylä kohtaasi 56 iloista Lenninsiiven tanssijaa Kaikki Areenalle- tapahtumassa 14.-16.11.2014. Arktinen pimeys ja kylmyys väistyi hetkeksi,  sillä peräti kolme eri Lenninsiiven valovoimaista tanssiryhmää esiintyi tässä yhdessä maailman pohjoisimmista tanssikatselmuksista.

Matkaan lähdettiin jo perjantaina. Perinteisesti tanssireissut ovat olleet hauskoja tapahtumia, joissa tanssien ohessa on aina muistettu hassutella ja viettää mukavaa yhdessäoloa. Kulttuurimatkan merkeissä ehdimme myös mennen tullen pysähtyä maagisella Napapiirillä Joulupukin pajakylässä. Söimme siellä hyvin ja tanssijoista pienimmät kävivät ottamassa kuvan itsensä Joulupukin kanssa. Ei sentään. Tarkennus. Baletti nelosen isojen tyttöjen iskujoukko olivat tietysti ne jotka Joulupukin tahtoivat tavata ja olla valokuvassa hänen kanssaan. Kaikki kolme Lenninsiiven tanssiryhmää saivat yleisön ja tuomarin haltioihinsa tanssiesityksillään. Niinpä kotimatkalle lähdettiin kolmen arvokkaan kunniakirjan kanssa. Hyvä energia ja iloinen mieli taisi tarttua myös hauskaan bussikuskiimme, joka Iissä ajoi saman liikenneympyrän ympäri peräti kolme kertaa.

Mukana jännittämässä, sekä oppilaiden tanssimista ihailemassa olivat tälläkin kertaa reippaat huoltajat ja tanssijoiden omat kannustusjoukot. Meitä oli yhteensä yli 70 Lenninsiiven tanssinystävää paikalla.

Baletti 2 ryhmä sai  kunniakirjan esityksestään Ensilumi Tuomariston
erityismaininta on: Kunnianhimoinen ja haastava koreografia viileästi ja
taitavasti esitettynä

Baletti 3 ryhmä sai kunniakirjan omalla koreografiallaan Noiduttu.
Tuomariston erityismaininta on: Visuaalinen, taidokas ja vahva kokonaisuus

Baletti 4 ryhmä sai kunniakirjan esityksestään Rakkaus. Tuomariston
erityisanninta on: Visuaalisesti kaunis kokonaisuus, ilmeikkäät tanssijat.
Valaistus tuki esitystä.

wrap

         » Uutisarkisto

Ajankohtaista

3.5.2022
Oulun esittävän taiteen koulu Lenninsiivessä esiintymistoiminta on tärkeä osa taidekasvatusta. Esiintymistoiminnan...
» Lue lisää
10.12.2021
Uusien oppilaiden ilmoittautuminen on nyt alkanut Kevätlukukausi alkaa 10.1.2022 Oulun esittävän taiteen koulu...
» Lue lisää
1.8.2021
Tervetuloa tanssimaan balettia balettikoulu- Lenninsiivessä! Syyslukukausi alkaa 16.8 Lenninsiipi on kaunis...
» Lue lisää