Lapsille
Taaperotanssi
Taaperotanssi on lapsen ja aikuisen yhteinen tanssituokio. Luovan tanssin ja tanssileikin tunnilla liikutaan lapsen ehdoilla monipuolisesti. Taaperotanssin tavoitteena on kehittää aikuisen ja lapsen vuorovaikutustaitoja, taitoa olla yhdessä ja viettää hauskaa aikaa tanssin, lorujen ja musiikin kera. Perusliikuntaharjoituksien avulla lapsi tutustuu omaan kehoonsa ja samalla kehittää omaa kehonhallintaa, motorisia taitoja ja oppimisvalmiuksia. Ryhmässä tanssiminen kehittää sosiaalisia taitoja, rytmitajua, luovuutta ja tunneilmaisua. Aikuiset saavat myös samalla liikunnallista harjoitusta.
Alkeisbaletti
Alkeisbaletin oppitunneilla on pääaineena klassisen baletin alkeet ja valmistavat harjoitukset.
Tunneilla tutustutaan baletin perinteisiin ja tapoihin. Harjoitukset luovat hyvää perustaa myös muille tanssi- ja urheilulajeille.
Klassisen baletin harjoitteiden tueksi tunneilla tehdään lihasvoima- ja venyttelyharjoituksia. Lisäksi perehdytään luoviin harjoituksiin ja nykytanssin alkeistekniikkaan. Oppitunneilla harjoitellaan myös koreografioita, sekä suunnitellaan esityksiä.
Lastenbaletti
Varhaisiän tanssiopinnoissa tanssia opetetaan huomioiden oppilaiden henkilökohtainen kehitystaso.